Mun arki-iltojen kello 21 piristys,surustus,kaihoistus -ohjelma loppu eilen. Snif
Siis en ollu ennen kattonu Iholla-ohjelmaa, mutta ton miesten kauden halusin tsekata. Jäin koukkuun. Joka jakson katoin.
Luulen, että ne naisten jutut ois ollu ärsyttäviä,turhia,tyhmiä ju nou sellasia ku naisista nyt vois olla. Okei emmätiiä. Mutta niitä ei innostanu kattoa. Vilkasin joskus hetken. Aion kyl vastasuudessakin katsoa kyseistä ohjelmaa!
Eniten mua innosti katsoa Eskoa, Patrikia perheineen sekä Teroa. Jukkakin oli tosi symppis. Yrjänä taas vaikutti aluks tosi paljon siltä että veti roolia ja esitti jotenkin, niin en siitä pitänyt. Olihan niidenkin tarina ihana kyllä, ei siinä.
Sitä tuli välillä ihan kamala kaipuu just tollaseen elämään kuin niillä, niin avoimeen,rehelliseen. Jäin istumaan lopputekstien ajaksi siihen sohvani eteen, kuuntelin sitä loppu musiikkia (sehän vaihteli ja oli välillä liiankin koskettava). Hetken mietin ja vertasin, lilluin siinä hetkessä, jonka se aitous ja ihanuus jätti.
Kun, liian harvoin, oli kuvaa Teron tanssi treenesitä, tuli hirvee kaipuu tanssiin. Se ois niin rakkautta. Mutta musta ei vaan oo siihen.
Kun Eskot riiteli avoimesti ja eli arkeaan, tutki itteään ja joutui toteamaan ettei mulle ehkä tule sellaista elämää. Olivathan hekin ihan höhliä joskus.
Iholla antoi ajateltavaa. Hyviä pointteja, avokadoajattelijoineen yms :’D Hyviä hetkiä.
Ihana, että edes yhden jaksoin sain jakaa rakkaani kanssa.