Lainaa.com

Luokittelematon

My White Xmas

28.12.2014, piicu

Joulussa on kyse toisten ilostuttamisesta, hyvästä mielestä, valosta kesken synkimmän ajan, yhdessäolosta,…

Itse pyrin ja saan iloa siitä, että teen läheiset onnellisisksi~ Ei pelkästään lahjoilla vaan olemalla heidän kanssaan, esimerkiksi käymällä syömässä vanhemmalla ja viettämällä aikaa siellä.

Oli kyllä erilainen joulu. Pientä ärsyyntymistä kun parit hinkuvingut intoili kokoajan. Mutta, loppujen lopuksi, oli ihanaa <3

Paikka, jossa tänäjouluna olimme on vanhan puutalo. 25.pvä aamuna tehtiin lumitöitä!! Vaan koska pystyi, oli mahis (: Kävin kävelemässä siinä lähitienoot (tienoo…vanhahtava sana :d) ja ihastelemassa, miten lumi saa kaiken kauniiksi. Ihanaa, että tuli valkoinen joulu ja pikkupakasia

Draamaa jouluaattona tarjosi hinkuvinkujen lisäksi systeri. Se että lähtee kesken joulun (yöllä) ja yhdessäolon, takaisin kotiin (2h matka!) ja vielä jonkun kaverin hakemana niiin.. en tajua. Oli väsynyt, työt tehnyt aiemmin.. mutta.. varmaan siinä oli jotain muutakin. Sekin vielä, etten usko, että se, jonka sanoi hakevan, haki hänet.. Ei vaa luota enää

Se vaikutti sitten vähän fiilikseen.

Ihanimmat lahjat: Iittalan Kastehelmi jälkkärikokosia lautasia (kirkkaita), suklaa d:, Ginatricotin paidat

Eilen vietettiin tyttöjeniltaa teen, suklaa, piparibrowniesien ja jäätelön voimin :3 Vähän catch uppia ! Naapuritkin kuuli varmaan meijän jutut, ainakin naurun :’D Pelkäsin parikertaa että ilmestyy vielä ovelle :d

Iloista loppu joulukuuta! Ja muksaa uuttavuotta. Se on kohta 2015! o:


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *