Olen nyt kahdeksantoista. Opiskelen lähihoitajaksi, kuten (liian) monet muut nuoret naiset, jotka eivät ole menneet lukioon; ketkä jaksamattomuuden, ketkä kärsimättömyyden ja ketkä nopean työn saannin vuoksi. Itse kuulun jälkimmäiseen. Olisin halunnut sinne ”hikkejen” keskelle laskemaan mahdottomia laskuja, tanssimaan upeissa asuissa ja heittelemään makaronia ympäri koulua huutaen ”nolla!”. Mutta kuten olen harmikseni huomannut, mennyttä ei voi muuttaa, vain tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Enää ei sentään tarvitse pelätä epäluulossa ja vainoharhaisenakin kuten lapsena, kun voi ja pitää olla varma.
–
Seurustelin viisitoistavuotiaana (tai ehdin silloin kyllä täyttää vuoden lisää) erään pojan kanssa melkein vuoden. Alussa olimme kavereita ja tapasimme aina, kun pelasimme kavereidemme kanssa jalkapalloa tai pesistä kentällä viikonloppuisin. Silloin kun muut aloittelivat illanviettojaan juomien kanssa.
Olin aika helposti ihastuva vielä silloin. Kaikki uudet pojat kiehtoivat minua, elleivät olleet tosi nuoria tai tosi ärsyttäviä ja tyhmiä. Katselin siis Tommia paljon ja huikkasin jotain hänelle usein. Tervehdin aina, kun näimme ja olin hänen lähellään. Yhden ystäväni ansiota (tai syytä) on se, että olimme yhdessä. Hän antoi numeroni Tommille ja kertoi juttuja minusta. Tommi otti tavaksi tekstata minulle ja ihastuminen kasvoi kasvamistaan. Sitten aloimme soitellakin, kun vihdoin uskalsin puhua hänelle kunnolla kunnon asioista. Ja jossain vaiheessa olimme jo toistemme luona, yötäkin.
Asuimme noin kilometrin päässä toisistamme, hän niin kutsutulla ”omakotialueella” ja minä kerrostalossa melkein metsässä. Kun ensimmäisen kerran menin käymään heillä, tuli hän minua vastaan ja otti minua kädestä, kun olimme moikanneet. Se taisi olla eka kerta. Emme olleet vielä edes pussanneetkaan, vain halanneet, ja sitä ystäväni Rosa ja muut yrittivät meidät saada tekemään, mutta se olisi ollut ensisuudelmani enkä ollut tietoisesti valmis. Mutta kun istuimme hänen sängyllään jutellen harvakseltaan, tunsin ja tiesin, että hän halusi tehdä sen.
Eihän se ollut edes kovin erikoista loppujenlopuksi. Mikään ei hypännyt sisälläni, ei tullut myllerryksiä tai erityistä ihanaa tunnetta. Tunsin vain hänen kosteat huulensa omillani. Siitä tuli tapamme, kuten tekstatessamme sovimme tavallaan, mikä oli hänen ideansa. Nähdessämme pussasimme, lähtiessä pussasimme ja ollessamme ja istuessamme sängyllä pussasimme.
Kuukausia kului. Olin jälleen heillä, tutulla sängyllä ja katsoin ikkunaan, kun Tommini pyysi minua jälleen katsomaan silmiinsä. Tiesin mitä siitä seurasi, suukko. Se kesti pidempään kuin ennen ja tunsin kuinka hän työnsi minua taaksepäin. Osuin seinään ja jäin siihen. Hän katsoi minua ja minä häntä. Heillä ei ollut ketään kotona ja hän kävi ehdottelemaan. Kieltäydyin ja yritin nousta. Hän esti ja nauraen lupasi, ettemme sitten tekisi sitä vielä.
Seuraavaksi makasinkin siinä sängyllä, vaatteet päällä, älkää huoliko. Hän oli päälläni ja koski minuun ja suuteli. Silloin tuntui vähän sellainen ihanan jännitys mahanpohjassa.
Seuraavalla viikolla Tommi kertoi heidän muuttavan. Mielessäni risteili monia asioita samaan aikaan, mutta sain kysyttyä sentään minne he olivat muuttamassa. ”Johonkin pikku kaupunkiin sadan kilsan päähän”. Sovimme, että vierailisimme vuorotellen toistemme luona, sillä bussit kulkivat emmekä me, etenkään hän, olleet valmiita eroamaan tämän takia. Valitin Rosalle, parhaalle ystävälleni, asiasta ja pohdimme asiaa päätyen siihen lopputulokseen, että kyllä etäsuhteetkin onnistuvat. Olimme olleet silloin yhdessä jo yli puoli vuotta.