jokainen tavallaan hekin omallaan, löysivät toisensa ja uskalsivat alkaa kulkea, sitä vaikeaakin tietä “ei mikään estä meitä”, nyt tyttö istuu sängyllä peitto naamalla ja musiikki täysillä, odottaako jotain hakemaan pois tuskan, luottaako sen lähtevän kuten hänen
”kun me alettii, toisillemme luvattiin, jos jokin lupaus rikkoutuu, kumpikin vapautuu”, tyttö muistelee mennyttä yhteistä, itkee piilossa kaikelta, peläten jopa mainetta, joka oli niin hyvä vielä silloin
”hyvästi” sanoi poika, he erosivat kuten yleensä, kunnes pieni kipinä sytytti lampun ja tyttö muisti lupauksen pojan, ”mä en koskaan sano hyvästejä sulle!”, kääntyen hitaasti hän tavoitti heti pojan kasvot, ensin oli kiusoitella poikaa mokastaan, hyvästi kun meni sanomaan, mutta hän ymmärsi heti ilmeestä
kai kaikki voi loppua seinään, mikään aiempi ei merkitse enää mitään, ei sitä syitä tiedä eikä välttämättä haluakkaan, miettii uskaltaako enää luottaakaan, ja alkaa sitten uudestaan
+1