Kun sitten se joku, kaukaisuuden herra, katseli kaukaisuudestaan, hän näki mustuutta, valopisteitä sekä tumminta pimeyttä. Kun hän katsoi oikein tarkasti, se, jota niin monet olivat kutsuneet kodiksi, melkein kuin lipui pyörien kohti ääretöntä tummuutta. Ennen sinisen vihreä maa valui lähes halukkaana ja karuna kohti lopullista tuhoa. Tai kuka sitä tiesi, mitä sille pimeyden keskipisteessä tapahtuisi, siinä pisteessä, joka oli joskus ruokkinut maan elämän. Maapallon pinta kovettui, paloi, raunioituneet rakennukset rappeutuivat ja kasvit, jotka olivat aluksi alkaneet haudata kaikkea, myös tuoreita ruumiita,olivat kuivuneet ja osa maatunutkin. Aavikot olivat kuin levittyneet koko maahan, ne ja magma olivat kuin tehneet sopimuksen. Osittain maa hehkui vaalean oranssina. Herra katseli sitä, uskoi kaiken olevan sen osalta ohi. Murskautuessaankin synkkyyteen maassa kuhisi vielä jotain.
Tuli tos joku inspis, vähä vierdo, mutjoo : D